maanantai 7. syyskuuta 2015

Jessica & Antti 5.9.2015

Jessicalla ja Antilla oli häät Helsingissä ja avioliiton siunaus suoritettiin Temppeliaukion kirkossa. Olin mukana valmistautumisissa Hotelli Havenissa, tällöin satoi ja jännitimme miten käy loppupäivän kelien ja potrettikuvauksien. Onneksi vihkimisen aikana kirkastui ja pääsimme ottamaan kauniita kuvia aurinkoiseen, jopa kesäiseen Kaivopuistoon ja meren rannalle. Kuvista ei uskoisi, että on jo syyskuu. Jessica ja Antti olivat niin onnellisia ja valovoimaisia, että saimme todella paljon hyviä kuvia. Juhlapaikkana oli Ravintola Sipulin Talvipuutarha jossa olikin upea punatiilinen, valoisa miljöö ja näkymä Uspenskin katedraalille. Ruokailun jälkeen pyysin parin vielä muutamiin kuviin illan kauniiseen, hiipuvaan valoon. Onnea J&A!